Kiitos nopean webmasterin.

Eilen ilmoitin yhteystietoni uutena kasvattajana Suomen hovawart ry:n kasvattajalistalle ja tänään tiedot jo näkyvät siellä.

Näin se kasvattajan ura alkaa vaikka tavoitteena ei ole monen pentueen teettäminen, mutta pitkäaikainen unelma pentujen syntymisestä meidän kotiin saa pian nähdä päivänvalon. Tätä me yhdessä Kepon kanssa odotamme.

Kasvattajan roolissa on tavoitteena saada terveitä, tasapainoisia, aktiivisia, hyviä harrastus ja perhekoiria. Vaikka Smilla on ollut meillä vain näyttelytähti ja sen kanssa on harjoiteltu omassa laumassa tottelevaisuutta ja jälkeä. Sen ystävällisen ja rauhallisen luonteen jatkumista toivon tuleviin pentuihin.

Teemme unelmista totta.