Huomenna pennut täyttävät kuusi viikkoa ja päätin, että käymme tänään eläinlääkärin tarkastuksessa ja siruttamassa pennut. Ihanaa, että minulla on ihan oma Kepo, joka auttaa minua näiden pentujen hoidossa ja tarvittaessa kuljettaa meitä minne ikinä tarvitseekaan mennä. Kiitos Kepo!

Matka suuntautui kohti Loviisan Eläinklinikka Lovet:n, suosittelen kovasti. Siellä on mukavat eläinlääkärit ja ihanaa henkilökuntaa. Aikaisin aamusta alkoi pienen pieni valmistelu tähän matkaan. Eilen illalla jo poistettiin meidän pakettiautosta penkkejä, jotta saatiin tilaa koiranhäkille, jossa pentuja on turvallista kuljettaa. Nostelin pikkuiset pentuset metalliseen koiranhäkkiin yksi kerrallaan. Jokaisen ilme oli sellainen, että mitä nyt tapahtuu?! Kyllähän ne sinne häkkiin asettuivat, mutta kun auton ovet lyötiin kiinni, auto käynnistyi ja matka alkoi, niin johan takaosastolla aloitti semmoinen kiljukaulojen kuoro, että pois alta. Sieltä kuului välillä niin kova huuto, että minä ja Kepo emme pystyneet keskustelemaan matkan aikana. Vaikka Smilla-emo oli matkassa mukana, niin sen läsnäolo ei kyllä pentuja rauhoittanut. Kuuntelimme vaan suurta koiranpentujen kuorolaulantaa. Tätä kesti koko matka Loviisaan ja kun saimme auton Eläinklinikan pihalle niin taka-osastolle laskeutui suuri hiljaisuus ja pennut nukahtivat. Matkan aikana ei mikään pennuista oksentanut. Ainoastaan tämä suuri sinfonia täytti korvamme melusaasteella. Eläinklinikan pihalla siiirsin pennut kevyeen kangashäkkiin ja sillä kannoimme pennut vastaanottotiloihin.

Menimme sisään ja odotimme, että pääsemme eläinlääkärin tarkastukseen. Smilla-emo makoili rauhallisesti pentuhäkin vieressä ja ihmetteli, että miksi yksi pentu kerrallaan pääsi syliini ja katosi suljetun oven taakse. Jokainen pentu punnittiin, tutkittiin (uroksilta erityisesti kivekset) ja jokaiselle laitettiin mikrosiru. Nyt on pennut virallisesti saaneet omat tunnistusmerkinnät ja kunhan saamme kuusi viikkoiskuvat otettua, niin seuraa nimien julkistaminen. Kaikki pennut todettiin terveiksi ja niitä oli kuulemma hyvä käsitellä.

Paluumatka sujui samoissa sinfoniaorkesterin soitannoissa. Ei ollut sävelet muuttuneet, samaa neljättä sinfoniaa vedettiin kera pentukuoron. Yksi ääni oli ylitse muiden... se oli musta uros Amos, joka tuntui avaavan ääntään enemmän kuin kukaan muu. Vielä kun kilometrejä oli jäljellä kymmenkunta niin siinä vaiheessa takaosaston laulukuoron sulosoinnut lakkasivat ja ihana hiljaisuus ja rauha laskeutui autoon. Vain moottorin ja renkaiden ääni jatkoi sävellystään.

Kotiin päästyämme pennut pääsivät pihalle ja riemu sekä ilo oli ylimmillään. Niin mukavaa oli taas päästä kotipihalle, jossa ilman lämpö oli kivunnut suuriin asteisiin eli yli 28 astetta. Huh hellettä! Kyllä ne voisivat ilmat jo viilentyä! Kauan ei pennut jaksaneet ulkona ja päätimme, että ne saavat tulla sisälle huilaamaan. Pennut nukkuivat melkein kaksi tuntia tuon reissun jälkeen ja nyt taas täällä riehutaan pitkin asuntoa! Hauskoja ovat nuo pikkuiset pentuset.

Yhteenveto saldona voisi sanoa, että olen onnistunut saamaan pentueen jo lähelle luovutus ikää ja kaikilla on uusi oma koti. En olisi uskonut, jos joku olisi minulle jossakin vaiheessa sanonut, että teetät koirallasi pennut ja kasvatat ne hyviksi koira-aihioiksi, josta on mukava jatkaa touhuamista pienen karvaturrin kanssa. Nyt jäämme odottamaan pentujen kasvua ja kehitystä. Emme vaadi pentujen omistajilta mitään erityistä vaan toivomme, että pennut saavat ihanat ja rakastavat kodit, jossa ne saavat elää perheen jäseninä koiramaista elämää.