Nyt vasta pystyy kertomaan viime viikonlopun tunnelmista... Ne tekivät lähtemättömän vaikutuksen minuun ja oletan, että kaikilla muillakin kasvattajalla on ollut erittäin liikuttavia hetkiä, kun pennut lähtevät uusiin koteihin.

Perjantai aamun ensimmäinen lähtijä oli sinipantainen urospentu "Väinö". Sen kotipaikaksi tuli Riihimäki, siellä se nyt vaikuttaa. Pentunen valloitti jo ensimmäisestä videosta tämän perheen ja heidän mielitiettynsä pysyi kokoajan samana. Niimpä ei ollut epäilystä minne tämä pentu lähtisi. Väinö oli rohkea ja utelias. Se myös osasi löytää ihmisen iholta kipeät kohdat, joita se jäi nuolemaan. Ensimmäisenä tämä pentu käytti nenäänsä, istui keskellä huonetta ja nuuskutteli ilmaa. Isäntä paistoi pihvejä keittiössä ja ne kiinnostivat tosi paljon. Nopeasti käsittelemme tärkeät asiat ja opastin perhettä uuden koirakaverin elämän alkuun. Vielä pihalla muutama kierros, jonka aikana pidin itseni koossa ja yritin olla reipas ja rohkea... minä... itkua nieleskelin ja otin kuvat uudesta perheestä. Toivottelin hyvää pentuelämää ja turvallista kotimatkaa. Pihaportin sulkeutuessa ensimmäisen pennun lähdön jälkeen tajusin, että jotain peruuttamatonta tapahtuu tänä perjantaina ja lauantaina. Joudun luopumaan näistä rakkaista pikkuisista.

Seuraava lähtijä oli pienin narttupentu "Inka". Inkan uusi koti on Toivakassa, se muutti isänsä luokse. Paperien täyttö ja ohjeet, opastukset ja keskustelut niin tutun ihmisen kanssa, jonka kanssa saimme aikaiseksi tämän niin rakkaan "Aurinkopentueen". Pihalla lähtö tuntui vaan venyvän ja venyvän... minä jo kovasti nieleskelin itkua. Kokoamalla itseni, joten kuten onnistuin ottamaan valokuvat koko pesueesta. Lähtö hetkellä oli pakko yrittää saada heidät lähtemään nopeasti, koska... itku...se ei ollut kaukana...Kun auto hävisi näköpiiristä, en enää pystynyt itkua pidättämään vaan vuolaasti itkien seisoin yksin pihalla ja toivoin, että tämä kaikki olisi jo ohi...

Tyttärelleni meni kolmas pentu, porukan söpöin narttupentu"Elli". Elli haettiin vasta myöhemmin illalla ja kaikki tuo lähteneiden pentujen aiheuttama tuska varmaan näkyi ja kuului minun äänessäni. Ellin hyviin piirteisiin kuului sen ainainen iloisuus ja hauskuus. Se oli porukan iloisin ja hyvin äkkiä se alkoi tunnistamaan tyttäreni ja hänen perheensä jäsenet. Opastusten ja ohjeiden kera saattelin tuon pikkupentusen matkaan. Vielä kaikki yhteiseen valokuvaan ja yksi muisto on lisätty muistojen sopukoihin. Onneksi tämä pentu jää samalle paikkakunnalle ja saamme jatkossakin nähdä pikkuista Elli-pentua. Onhan meillekin mukavaa, koska voimme viedä omaa mustaa urospentu Amosta leikkimään Ellin kanssa.

Lauantai aamuna valmistauduimme neljännen pennun lähtöön. Urospennuista pienin "Sintti" oli neljäs matkaan lähtijä. Keskustelua uusien omistajien kanssa, ohjeita, opastusta, toiveita ym. lähti pienen pennun matkaan. Tämä pentu tulee vaikuttamaan Laukaan alueella. Pentu oli yksi rakkaimmista, se tuli juosten ja se tunnisti oman nimensä. Sen korvat menivät hienosti kippuralle, kun sen lähti tulemaan kutsujaa kohti. Aina se oli ensimmäisenä luonani ja pienet naskalihampaat sormissani ohjeistin pentua käyttämään hampaitaan muuhun toimintaan. Valokuva uusista omistajista ennen lähtöä. Pihaporttia sulkiessani ja auton takavalojen hävitessä, silmissäni kyyneleet kerääntyivät verkkokalvolle. Nieleskelin itkua ja valmistauduin jo seuraavaan tuskan hetkeen.

Kuopioon suuntasi pörröisen urospennun "Devin" matka. Devin oli erityisen luonteen omaava pentu. Sillä oli tapana se, että jos ihminen tuli lähelle, se kiipesi nopeasti kohti ihmisen kasvoja ja sitten piti yrittää hellästi haukata poskesta, se oli kyllä välillä aika kova puraisu... Puolen päivän aikaan saapuivat viidennen pennun hakijat. Pieni kahvi- ja teetuokio, jutustelua pentusesta ja neuvontaa, opastusta, papereiden allekirjoitukset ja vielä viimeiset ohjeet pihamaalla, valokuvat, pennun halaukset, itkun hillitsemistä ja nielemistä. Miksi tämän pennun kohdalla tämä oli vieläkin vaikeampaa??? Jäin pitkäksi aikaa tuijottamaan tyhjää katua, jota äsken kulki auto, jonne pieni rakas pentu oli siirtynyt uuden omistajan saattelemana. Itkusta ei meinannut tulla loppua... Vielä yksi... koita kestää, hoin itselleni!

Sitten viimeinen eli kuudes pentu lauantain lähtölistalla... "Tara". Taran uusi paikkakunta on Jämijärvi. Tuo punapantainen kaikkein rohkein, kova kiipeilijä, porukan kovin murisija ja karkailija. Haasteellisen ihana pentu, joka ensimmäisenä ymmärsi jo ihan pienenä lopettaa ihmisen sormien puremisen. Se oli pentu, joka pyrki joka ilta syliini ja vaati saada nukkua käsivarsilleni. Monen monta iltaa tämä pikkuinen nukahti minun syliini, niin ihanan rakas pikku pörröturkki. Kahvittelutuokion aikana kirjoiteltiin paperit, juteltiin hovawartin ominaisuuksista ja kaikesta mahdollisesta pentuihin liittyen. Pihalla vielä viimeiset rapsutukset ja suukottelut. Valokuvaus, jotta saadaan taas yhdet ihanat muistot kaikkien muiden muistojen joukkoon. Auto peruutti pihalta, viimeiset vilkutukset ja vain auton takavalojen kuva verkkokalvolla,  kyynelten virratessa, totesin mielessäni... nyt tämä on ohi.

Kaikki pennut ovat menossa kohti uusia seikkailuja ja uusia kokemuksia. ONNEA MATKAAN PENTUSILLE JA NIIDEN UUSILLE OMISTAJILLE!!!! Ihanaa pentuaikaa ja onnea sekä menestystä valitsemillanne urilla!

Jännittävin asia joka tässä oli se, että Smilla antoi kaikkien pentujen vielä kerran yksitellen imaista maitoa "matkaan". Se jätti hyvästit jokaiselle erikseen... mutta yhdenkään pennun lähtöä Smilla ei nähnyt, joten se ei ymmärtänyt surra pentuja ollenkaan. Nyt se on muutamana päivänä käynyt pentuhuoneessa kurkistamassa kangashäkkiä, jossa pennut viettivät pentuelämää. Samalla se on päästänyt kutsuääniä pennuille, mutta vastausta ei kylläkään kuulunut, joten kohtaloonsa tyytyneenä se jättää häkin rauhaan. Onneksi tuo Amos-pentu jäi meille ja se joutuu nyt täyttämään kaikkien pentujen paikat. Saadaan emä ja pentu pysymään tyytyväisinä.

Suru ja hiljaisuus ovat vallanneet tämän talouden ja tyhjyys tuntuu niin pahalta... ehkä me tästä selvitään... Kaikki ovat lohduttaneet, että näitä teille yksi pentu, mutta ei se korvaa näitä ihanuuksia, jotka syntymästä lähtien kasvoivat kodissamme. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu...