Nykyinen kotipaikkakuntani on Hamina, jossa olen syntynyt ja siellä koiramaailma valloitti minut jo ihan pikku lapsesta. Muistan elämäni alkuaikoja ja siellä perheeseemme on aina kuulunut koiria. Monirotuisista rotukoiriin. Ollessani toisella luokalla kansakoulussa muistan kun isä toi povitaskussa pienen mustavalkoisen koiranpennun ja lasipullon jossa oli lehmänmaitoa. Niin ensimmäinen lämmin muistikuva tuli Kuki nimisen monirotuisen nartun urospennusta, jonka nimeksi tuli Pörri. Pörri kulki elämässäni pitkän matkaa ja sen kanssa koin hyviä ja huonoja hetkiä. Olin jo viisitoista vuotias, kun Pörrin elämän mittainen matka päättyi lopetukseen. Pörrillä oli virtsaamisongelmia ja sen liikkuminenkin alkoi olla jäykkää ja hidasta.

Vuonna 1975 meidän perhe aloitti saksanpaimenkoirien hankinnan. Kolme urosta samasta pentueesta jakautui; yksi meille, yksi siskolleni ja yksi veljelleni. Tästä alkoi innostus koirien  kanssa touhuilusta. Saksanpaimenkoiran nimi oli Ale ja sen minä sain kouluttaa ihan itse. Kilpailuihin en sen kanssa koskaan  uskaltanut, mutta koira oli tosi hyvä kouluttaa ja se jaksoi minun nuoren mieleni koukerot. Kävimme kerran koiranäyttelyssä sen kanssa, mutta sieltä tuli suuri pettymys, kun tuomari sanoi, että miksi olin tuonut vasikan näyttelyyn? Ale oli tosi suuri uros, ylikorkea, joka selvisi minulle sitten myöhemmin. Kotoa muuttaessa Ale jäi vanhempieni hoiviin maalle, jossa se nautti suunnattomasti olostaan. Kävinhän minä usein sitä katsomassa ja vanhempieni luona me kuitenkin silloin asuttiin.

Tässä vaiheessa alkoi jo oma itsenäistyminen ja parisuhteen luominen. Parisuhdetta kesti 12 vuotta ja sitten aloitin lasteni kanssa oman elämän ja v. 1995 elämääni astui ensimmäinen hovawart... uros Happylandian Diesel "Dammy". ELÄMÄNI KOIRA!

Se opetti minulle tämän upean rodun ominaisuuksia ja hienoja luonteenpiirteitä. Dammy ei ollut mikään maailman helpoin koulutettava, mutta koiranäyttelyissä se menestyi, jopa oman rodun erikoisnäyttelyissä olimme neljää kertaa viiden parhaan uroksen joukossa. Saavutimme myös palveluskoirakisoissa jälkikokeesta alokasluokan tuloksen JK 1. Olisimme halunneet käyttää Dammya jalostukseen, valitettavasti Dammylla ei ollut siittiöitä, joten hienon suvun jatkuvuus ei toteutunut  Kaksi narttua se astui, mutta kumpikin jäi tyhjäksi ja siksi tutkitutimme Dammyn.

Ihanasta koirasta ihastuneena ja uuden parisuhteen myötä ajatus toisesta mustasta uroksesta alkoi muotoutua meidän ajatuksiin. Seuraavaksi perheeseemme liittyi musta uros Hoffilove's Juno, kutsumanimeltään Juno. Pienen pelkokertoimen vallitessa seurasimme kuinka kaksi urosta pärjäävät keskenään. Olimme lukeneet kauhutarinoita urosten suurista valtataisteluista joissa koirille tuli tappeluissa suuria vammoja. Elämä sujui kuitenkin seesteisesti ja ilman mitään tappeluita. Molemmat koirat kiersivät näyttelyitä kanssamme. Juno ei ollut mikään tottelevaisuusvalio, sitä ei kiinnostanut muut kuin maassa olevat hajut ja kaikki muu ympärillä tapahtuva.

Ajan kuluessa Junoa kysyttiin astutuksen ja me suostuimme. Juno astui nartun ja sieltä syntyi 10 pentua. Olimme aiemmin päättäneet, että emme ota Junon pentua, mutta sinne syntyi yksi ainoa musta uros... Meillehän tämä mustuainen muutti, nimeksi tuli Caressan Destino eli Dinjo. Dinjo opetti meille sairaan koiran hoitamisen. Se sairasti 8 vuotta epilepsiaa. Sen kanssa jouduimme luopumaan näyttelyistä, koska vahva lääkitys esti näyttelyt.

Hetken aikaa kaikki kolme mustaa urosta asui samoissa tiloissa, eikä koskaan ollut mitään ongelmia. Jokainen vuorollaan jätti meidät vietettyään elämänsä kanssamme.

Vasemmalta oikealle: Dinjo (Caressan Destino), Juno (Hoffilove's Juno Dinjon isä) ja Dammy (Happylandian Diesel)

Siinä sitten alkoi mieltäni kaihertaa uusi rotu... Australianpaimenkoira ja värinä bluemerle, pitkähäntäisenä. Useamman kuukauden etsinnän jälkeen löysimme ihastuttavan pennun Ozahula Xavir eli Mere.

Kuvaaja Mari Junnola

Se saapui perheeseemme, kun meillä vielä asustivat Juno & Dinjo. Meren kanssa kiersimme kymmenkunta näyttelyä. Sitä ei kiinnostanut näyttelyt ja isältä peritty kihara karva kihartui entisestään ja näyttelyt saivat jäädä. Yhden Sert:n saimme sille haettua. Tottelevaisuus kokeissa kiersimme, mutta yhtään ykköstulosta emme saavuttaneet, muita tuloksia kyllä tuli. BH-kokeen saimme suorittetua ja tämä avasi meille portit palveluskoirakisoihin. Siellä on ne suuret esteet ja Meren selkä ei ole aivan priimaa, joten hylkäsin ajatuksen kilpailuihin osallistumisesta. Nyt sen ollessa kahdeksan vuotias olemme vain omaksi iloksi treenanneet tottelevaisuutta ja jälkeä. Koira nauttii näistä tuokioista jolloin se pääsee esittelemään oppimansa asiat. Dinjon epilepsia sai Meressä aikaan valtavan vahtivietin. Se oli ensimmäinen, joka meidät herätti Dinjon saadessa kouristuskohtauksen, meillä oli siis kohtauksista ilmoittava paimenkoira.

Dinjon ja Meren vielä eläessä meidän lauma kasvoi ihanalla mustalla nartulla Steinroller Xmilla eli Smilla.

Kuvaaja Mari Junnola

Tämä narttu näytti meille millainen on kiltti koira. Se on luonteeltaan niin mahtava ja rauhallinen. Smilla ehti täyttää vuoden, kunnes Dinjon epilepsia kääntyi suureen kohtausryppääseen ja meidän oli aika päästää irti tästä ihanasta mustaturkista. Kaikki kolme koiraa; Dammy, Juno & Dinjo ovat lähteneet viimeiselle matkalleen minun sylissäni ja kotona.

Vuonna 2011 kävin kasvattajakurssin ja hain Suomen Hovawart ry:ltä puollon hovawartin kasvatustoimintaan. Puolto tuli ja samana vuonna hain oman kennelnimen Umahoff's. Tällä kennel nimellä olisi tarkoitus teettää muutama pentue.

Kuvaaja Mari Junnola

Olen ollut kennelliiton jäsen vuodesta 1995, toiminut paikallisessa yhdistyksessä Kaakon Käyttökoirat ry:ssä välillä hallituksen jäsenenä välillä pelkkänä rivijäsenenä sekä kouluttajana. Olen myös kouluttautunut palveluskoirapuolen koetoimitsijaksi.

Kuvaaja Mari Junnola

Innoissani odotan ensimmäistä pentuetta, josta jäisi tyttärelleni yksi narttu ja meille uros. Toivotaan vaan, että kaikki sujuu hyvin, onhan kyseessä narttu joka tekee ensimmäistä pentuettaan.